Kansalliskaartin eliittiyksiköt tekivät varhain sunnuntaiaamuna, 8. marraskuuta, äänestyslippujen valtakunnallisen uudelleenlaskennan. Petoksen estämiseksi, viralliset äänestysliput oli varustettu näkymättömällä, rikkoutumattomalla vesileimalla ja ne oli rekisteröity Quantum Blockchain -järjestelmään.
Asiasta uutisoi Before It´s News -sivusto.

Tätä artikkelia alun perin kirjoitettaessa, yhteensä 14 miljoonaa äänestyslippua, viidessä osavaltiossa, oli viety laserskannerin läpi. Näistä 78 % todettiin virheellisiksi, koska niissä ei ollut aitoutta varmistavaa vesileimaa. 100% tarkastetuista, epäaidoista äänestyslipuista oli merkitty Joe Bidenin hyväksi.

Ensimmäinen testi osoitti, että Quantum Computeriin syötettyjen, vesileimalla varmennettujen äänestyslippujen laskennan mukaan, Donald Trump voitti ja tuli uudelleenvalituksi yli 80 %:lla kokonaisäänistä. Lopullinen, vahvistettujen äänten lukumäärä laskettiin tässä samassa testissä: Trumpin 73,5 miljoonaa ääntä Bidenin 25,9 miljoonaa vastaan – ja tämä laskenta ei edes ottanut huomioon niitä Trumpille tarkoitettuja ääniä ja lippuja, joiden ihmiset havaitsivat heitetyn pois ja joita ei koskaan laskettu.

Vieläkin mielenkiintoisemmaksi asian tekee se, että luvut vastasivat näiden kahden miehen Twitter-tilejä: Trumpilla oli 88,8 miljoonaa seuraajaa verrattuna Bidenin 16,6 miljoonaan.

Kansalliskaartin eliittijoukot, jotka oli lähetetty 12 kohdealueelle Alabamaan, Arizonaan, Pennsylvaniaan, Coloradoon, Teksasiin, Wisconsiniin, Tennesseeen, Washingtoniin, Virginiaan, Delawareen, Illinoisiin ja Kentuckyyn, käyttivät infrapunalaitteita apunaan lukiessaan, mitkä äänestyslipuista ovat aitoja ja mitkä eivät. Valtakunnallisesti kaikkiaan yli 500 kansalliskaartilaista vartioi äänestysyksiköitä.

Vilpillisen äänestyksen paljastavia testejä oli paljon enemmänkin. Vesileiman lisäksi, viralliset äänestysliput sisälsivät myös maissista valmistettua mustetta, jolla muodostettiin elektroniseen säteilypiiriin perustuva identifiointitunnus. Näin ollen, GPS- järjestelmää ja ID:tä hyödyntäen pystytään jäljittämään äänestyslipun sijainti. Toisin sanoen, pystytään selvittämään, täyttikö äänestyslipun se henkilö joka äänestyslippuun oli nimetty.

Trumpin tiimi nostaa useita oikeusjuttuja maanantaina 9. marraskuuta. Tiimi on valmistautunut tähän jo pitkään, yhdessä Project Veritas -nimisen, mm. vaalivilppejä ja talousrikollisuutta tutkivan organisaation kanssa.

Judicial Watch: ”Uusi tutkimuksemme osoittaa, että olemassa on 1,8 miljoonaa ylimääräistä ”haamu”äänestäjää, yhteensä 353 läänissä ja 29 osavaltiossa. Kerätyissä tiedossa korostuu sekä äänestäjien äänestyshakemusten rekisteröintiluetteloihin lähettämiseen että äänestyslippujen sokeaan postittamiseen liittyvä huolimattomuus”, sanoo Tom Fitton, Judicial Watch:in presidentti.

Trumpin lakimies, Rudy Giuliani, on saanut todisteita joiden mukaan pelkästään Pennsylvaniassa on 50-60 vaalitarkkailijaa, jotka sanovat että heiltä puuttui tarvittavat taidot tarkastaa postitettuja äänestyslippuja.

Kansalliseen tilanteeseen liittyen, asianajaja Sydney Powell (jonka huhutaan nimitettävän seuraavaksi FBI:n johtajaksi) huomautti: ”Hammer and Scorecard – eli NSA Security Software (Kansallisen turvallisuuden viraston Turvallisuusohjelmisto), oli muutettu laittomaksi Vaaliohjelmistoksi* – juoksutti algoritmia, joka antoi Bidenille 3%:n ääniedun Wisconsinissa, Michiganissa, Pennsylvaniassa, Georgiassa, Nevadassa ja Arizonassa.”
* ”Vasara ja Tulostaulu” ovat CIA:n suunnittelemien, kahden ohjelmiston nimiä, joiden avulla on tarkoitus puuttua ulkomaisiin vaaleihin. Nyt väitetään, että niitä käytetään myös Yhdysvaltojen sisäisissä vaaleissa.

Siitä voidaan olla varmoja, että kaikki oikeudelliset kysymykset on käsitelty, kun vaalikollegio kokoontuu 14. joulukuuta 2020. Siihen mennessä, todelliset äänestystulokset on yhteenlaskettu laillisten äänestyslippujen perusteella. Kongressin yhteinen istunto virallistaa vaalituloksen 3. tammikuuta 2021.

LINDA K.

LÄHDE:Before It´s News

15 thoughts on “Trumpin vaalivoitto vahvistettu Quantum Blockchain -järjestelmän avulla?”
  1. Quantum Blockchain, maissimuste ja kuponkien GPS seuranta. Täytyy sanoa, että Trump ei ole mikään eilisen teeren poika, hän oli hyvin varustatunut vilppien paljastamiseen ja voitto on varma. Nyt täytyisi kyllä Bidenistä ottaa se verinäyte jotta loputkin hämäräpuuhat saataisiin varmistettua. Suostuuko näytteeseen vapaaehtoisesti, tuskinpa joten kansalliskaarti asialle asap!

  2. Mielikuvituksellinen:
    ” viralliset äänestysliput sisälsivät myös maissista valmistettua mustetta, jolla muodostettiin elektroniseen säteilypiiriin perustuva identifiointitunnus. Näin ollen, GPS- järjestelmää ja ID:tä hyödyntäen pystytään jäljittämään äänestyslipun sijainti.”
    vaikuttaa niin uskomattomalta, että en voi edes kuvitella kenekänn uskovan tuohon.
    Sen sijaan musteen aitous voisi olla tudiste siitä että lipukkeet on painettu virallisessa paikassa, eivätkä ole kopioita.

  3. Kun joka ainoa tuossa yllä olevassa jutussa oleva väite paljastuu häpeämättömäksi valheeksi, julkaiseeko Valtamedia oikaisun ja pyytää anteeksi lukijoiltaan?

  4. Seurasin tarkkaan presidenttiehdokkaiden tilaisuuksia eri osakunnissa ja totesin aivan varmaksi sen, että B: n vaalitilaisuuksissa oli aina järjestään alle 100 osallistujaa versus T., jolla heitä oli silminkantamattomiin.
    Kiinnostus saattaa presidenttiehdokas lailliseksi presidentiksi on suorassa suhteessa ennen vaaleja käytäviin tilaisuuksiin, niiden tapahtumiin ja osallistujamääriin.

    1. Siksikö Suomessa demarit pärjäävät vaaleissa hyvin kun auttajat rapakon takaa manipuloivat vaalitulosta..mutta Jenkit osallistuvat monien muiden maiden vaalien käsittelyyn…kuten Valko-Venäjällä viimeiksi tehtiin..Ukrainassa,Thaimaassa ja monissa muissa maissa…en luota Jenkkeihin sitten tippaakaan.

  5. Tää on huippu uutinen! Voiko tähän jo täysin luottaa, ja mikä on seuraava askel?

  6. ihan ok mut ootko sä kattonu simpsonit sarjasta jakson himo läski homer 😀 siinä esiintyy koko simpsonit perhe eli myös bаrt simpsons homer poika fanit saavat nauraa ja naurattaahan se tietty myös vaikka homerin läski kuteet ja muut 😀 kannattaa kattoo nopee

  7. ”Näistä 78 % todettiin virheellisiksi” ja ”Lopullinen, vahvistettujen äänten lukumäärä laskettiin tässä samassa testissä: Trumpin 73,5 miljoonaa ääntä Bidenin 25,9 miljoonaa vastaan”. Kertoisiko joku minulle miten tämä on mahdollista, jos USA:ssa annettiin 160 miljoonaa ääntä? 160 000 000 * 22% = 35 200 000 ääntä kokonaisuudessaan, jotka oli laillisia. Tästä jos Trumppi sai 80%, oli hänen 28 160 000 ääntä, joka olisi historiallisen huono saavutus millä mittarilla tahansa. Ihan vaan kaverin puolesta kyselen. 😀

    1. Lueppas uudelleen ”yhteensä 14 miljoonaa äänestyslippua, viidessä osavaltiossa, oli viety laserskannerin läpi. Näistä 78 % todettiin virheellisiksi”
      Ei mulla muuta. 🙂

  8. Korostan heti alkuun, että tämä on omia ajatuksiani, pelkkää spekulointia ja ei perustu mihinkään uutiseen muuten, kuin koronapotilaiden viemiseen niihin vanhainkoteihin.

    Tuli vain mieleen, kun näitä korona potilaita vietiin vanhainkoteihin Demokraatti johtoisissa osavaltioissa, aiheuttaen paljon kuolemia niin nämä vanhukset on kuitenkin olleet äänioikeutettuja ja heidät varmasti on myös rekistöröity äänestäjiksi, jos eivät sitten itse ole jo rekistöröityneet.
    Olisiko siis näiden menehtyneiden ihmisten tiedoilla äänestetty Bideniä, jopa aivan aidoillakin postiäänestys lipuilla, sekä ehkä myös lisäksi käytetty heidän äänioikeuttaan?
    Se tekisi asiasta todella vastenmielisen hyväksikäytön, siis vielä murhan lisäksi!?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *