Joku epäili, että Valtamedia ei olisi luotettava media, koska olemme uusi, ja kerromme eri uutisia kuin luotettavaksi oletetut YLE ja Helsingin Sanomat. Mihin perustuu YLEn ja Hesarin oletettu luotettavuus? Mihin perustuu minkään median luotettavuus?

Kuulemma ensinnäkin siihen, että Julkisen sanan neuvosto valvoo heitä. Toimittajat kuuluvat Journalistiliittoon ja noudattavat journalistin ohjeita. Valtamedian toimittajat kuuluvat Toimittajaliittoon ja noudattavat myös journalistin ohjeita.
Julkaisemme paljon ulkomaisia uutisia käännettyinä suomeksi ja tarkistamme lähteet. Pyrimme lisäämään uutisiin linkit alkuperäisiin uutisiin. Mikäli sattuu käännös- tai muu virhe (Ja niitä on jo sattunut) julkaisemme korjauksen.

Valtamedia ei ole millään tavalla poliittisesti sitoutunut media, eikä taustalla ole mitään sellaista omistajaa, joka sanelisi julkaisupolitiikan. Julkaisemme kaikkea, mikä on mielestämme mielenkiintoista ja mitä ihmisten tulisi saada tietää. Profiloidumme vaihtoehto- tai vastamediaksi koska julkaisemme sen mitä muut eivät. Ilman vastamediaa, ei valtamedialla ole vertailukohtaa. Siksi vaihtoehtoiset mediat ovat tärkeitä.

Esimerkkinä Yhdysvaltain presidentinvaalit ja demokraattien ehdokkaan Joe Bidenin pojan Hunter Bidenin tietokone, joka on nyt FBI:n hallussa hänen hylättyään koneensa korjaamoon, josta huolestunut tietokonekorjaaja toimitti koneen FBI:lle.

Koneen tiedostoista löytyi raskauttavaa todistusaineistoa Bidenin Kiinan-suhteista ja vaikuttamisesta Ukrainan poliittiseen päätöksentekoon ollessaan Yhdysvaltain varapresidentti.
Tämä on varmaan kenen tahansa mielestä uutiskynnyksen ylittävää tietoa, mutta Yle ja Hesari eivät uutisoineet, kuten ei myöskään CNN. New York Post uutisoi, mutta Twitter esti uutisten julkaisun ja blokkasi eli esti tämän Yhdysvaltain vanhimman yhä toimivan sanomalehden Twittertilin.

Tai Hillary Clintonin ja Barack Obaman jääminen kiinni Trumpin vuoden 2016 vaalikampanjan vakoilusta ja Venäjä-suunnitelmasta, kun luotettavat mediat olivat ensin kolme vuotta hokeneet Trumpin vehkeilleen Venäjän kanssa. Mistä mediasta kuulit tästä?

Kun seurasin Yhdysvaltain 2020 presidentinvaalien tuloslaskentaa useilta eri kanavilta ja lähteistä, ihmettelin miksi CNN ja FOXNews laahasivat Trumpin voittotulosten kanssa, eivät kertoneet heti kun tulokset tulivat, vaan jopa sanoivat että Biden johtaa jossain osavaltioissa, mutta äänten lasku on kesken, vaikka toisen median tiedoissa Trump oli jo mennyt johtoon.
Väistämättä näytti siltä, että media pelasi joko aikaa, koska oli luvassa mellakoita tai yritti vaikuttaa vaalituloksiin niissä osavaltioissa, joissa äänestys oli vielä menossa. Enkä voi olla ainoa, joka huomasi tämän.

Moni ihminen ajattelee seuraavansa medioita monipuolisesti, jos lukee paikallislehden, Helsingin Sanomat, katsoo Ylen, MTV3 ja Nelosen uutiset. Mutta onko tarjonta monipuolinen jos kaikki kertovat samat uutiset kuin CNN ja BBC? Jossain on joku, joka päättää, mitä uutisia saat tänään tietää ja varsinkin mitä et.

Paljon puhutaan medianlukutaidosta. Siihen liittyy se, että kysyy uutista lukiessaan, MIKSI tämä uutinen kerrotaan? MITEN tämä uutinen kerrotaan? Miksi on valittu tuollainen kuva? Miksi tämä kerrotaan juuri nyt? Miksi tämä on tärkeä? Mitä jätetään kertomatta? Mikä on toisen osapuolen versio? Miten tämä uutinen VAIKUTTAA ajatteluuni ja mielipiteisiini?

Kuinka moni tuntee jonkun, joka seuraa uutisointia täysin kyseenalaistamatta, luottaen siihen että ”Jos se on tärkeää, siitä kerrotaan uutisissa.” Täysin huomaamatta, että media luo narratiivin, jossa elämme ja ajattelemme. Tai emme ajattele, sillä nykyään media kertoo mitä mistäkin asiasta tulisi ajatella. Vai mitä olet mieltä vaihtoehtomedioista?

By B. Susi

3 thoughts on “Luotettava media”
  1. Juuri näin! Jo viime vaaleissa kun seurasin kahdelta jenkki kanavalta samaan aikaa, tulokset julkaistiin minuuttia eroilla kanavilla, joten lähetykset eivät olleet online!

  2. Erittäin hyvä, että täällä meilläkin on jotain vaihtoehtoista tarjolla. Jatkakaa samaan malliin. ❤️

  3. Kyllä vaan on huvittaa seurata noiden puolueellisten medioiden uutisia, kun kaikki vaan kopioidaan CNN ja BBC:n uutisista. -Siinä suomen tutkiva journalismi.
    Nämä suuret ”mediapuljut” eivät edes kommentointi kentissään anna keskustella vapaasti.
    Jos ilmaisee vähänkin eriävää mielipidettä, ja varsinkin jos erehtyy linkin laittamaan kommenttinsa tueksi jotta ihmiset tietäisivät mihin perustan väitteeni, niin silloin kyllä moderaattori pitää huolen siitä, että kommenttia ei varmasti julkaista.
    Ja noista US vaaleista sen verran, että kun seurasin youtuben live lähetyksenä äänestys tuloksia, niin ihmettelin jo silloin kun Trumpilta hävisi ääniä ja bidenille tuli lisää. Sen jälkeen Trumpin äänimäärä jäi junnaamaan paikalleen ja vain Bidenin äänimäärät lisääntyivät..
    Ajattelin jo silloin että nyt on ilmassa jotain kusetuksen makua. -Ja niin taisi ollakkin.
    Mutta eihän tästäkään äänien häviämisestä mikään valtamedia saa asiallista uutista tehtyä, vaan keskitytään ennemmin Trumpin vähättelyyn ja halveeraamiseen.
    Kiitos teille ”suomi.valtamedia.org” että puolustatte oikeaa tutkivaa journalismia, tällaista uutisoinnin
    kuuluu olla.
    -Toni K-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *