Ryhmä eurooppalaisia ​​tutkijoita on alkanut tehdä uutta, rajalliseen otantaan perustuvaa tutkimusta katolisesta manaajapappeudesta, toivoen samalla pystyvänsä laajentamaan tutkimusta tulevaisuudessa.

Eräs tutkimusryhmän jäsen, Giovanni Ferrari, arvioi, että ryhmä on “ensimmäinen maailmassa”, joka tekee tämän tasoista tutkimusta koskien katolisen kirkon manaajapappeutta, ja jota akateemiset tutkijat eivät useinkaan dokumentoi kunnolla. Hän lisäsi, että tutkijat haluavat jatkaa aloittamaansa ​​ja laajentaa tutkimusta useampiin maihin.

Aiheen arkaluonteisuuden ja asianomaisille henkilöille kuuluvan yksityisyyden takia, kansallisia ja kansainvälisiä tilastoja manaamisesta, kuten kuinka monta katolista manaajaa on maailmassa, ei ole laajalti olemassa.

Bolognan yliopistoon ja GRIS:iin (sosiaalis-uskonnollista tietoa käsittelevä tutkimusryhmä) kuulunut tutkijaryhmä toteutti projektinsa vuosina 2019 – 2020 Sacerdos -instituutin tukemana. Sacerdos on yhteydessä Paavilliseen Regina Apostolorum -insitituuttiin.

Tutkimuksen tavoitteena tunnistaa ja tunnustaa manaajien olemassaolo katolisissa hiippakunnissa, keskittyen Irlannin, Englannin, Sveitsin, Italian ja Espanjan maihin. Tiedot kerättiin kyselylomakkeella.

Sacerdos -instituutti esitteli tutkimuksen tulokset 31. lokakuuta järjestetyssä webinaarissa.

Vaikka jotkut hiippakunnat eivät vastanneet, tai kieltäytyivät jakamasta tietoja manaajien lukumäärästä, joitain rajallisia tietoja pystyttiin keräämään. Ne osoittivat, että tutkituissa maissa suurimmalla osalla hiippakunnista oli ainakin yksi manaaja.

Hanke kohtasi joitain töyssyjä tiellään, sanoi tutkija Giuseppe Frau viitaten siihen, että aihe oli herkkä ja että ryhmä oli ”edelläkävijänä” aivan uudella tutkimusalueella. Todettiin, että vastausprosentit kyselyihin olivat melko korkeita, mutta joissakin tapauksissa hiippakunta joko ei vastannut tai oli muuten huonosti perillä manaajapapeista kaiken kaikkiaan.

Manaaja Fr. Dermine: ”Tapauksia ei ole niukasti, vaan niitä on hyvin lukuisia.”

Italiassa ryhmä otti yhteyttä 226 katoliseen hiippakuntaan, joista 16 ei joko vastannut tai kieltäytyi osallistumasta. He odottavat edelleen vastauksia 13 hiippakunnasta.

160 Italian hiippakuntaa vastasi kyselyyn ”kyllä” ja vahvisti, että heillä on ainakin yksi nimetty manaaja. 37 vastasi, että heillä ei ole manaajaa.

Vastauksista kävi myös ilmi, että 3,6 prosentilla Italian hiippakunnista on erikoistuneita pappisvirkailijoita manaamiseen. 2,2 prosentilla on luvatonta, papin tai maallikon harjoittamaa toimintaa.

Sacerdos-instituutin koordinaattori Fr. Luis Ramirez sanoi 31. lokakuuta, että ryhmä haluaa jatkaa aloitettua tutkimusta, ja muistutti verkkoseminaarien katsojia siitä, kuinka tärkeää on välttää taikauskoa tai liioittelua.

Tutkija Francesca Sbardella kertoi, että hänen mielestään oli mielenkiintoista tarkastella kirkon viranomaisten sekä päivittäistä manauskäytäntöä harjoittavien välistä suhdetta hiippakunnassa.

Hän sanoi myös, että lisätutkimusta tarvitseva aihealue on nimettyjen, vakaiden hiippakuntien manaajien ja tapauskohtaisesti nimettyjen manaajien määrittelyssä.

Sbardellan mukaan, alkuperäinen hanke on alku tietyn tiedon määrittelemiseksi ja sen päättämiseksi, mihin seuraavat vaiheet tulee kohdistaa. Se osoittaa myös hiippakunnissa olevat tietoaukot manaajapappeuteen liittyen.

Manaaja Fr. Dermine: ”Demoninen riivaus on vähiten yleistä, kun taas kiusaaminen, alistaminen tai paholaisen hyökkäykset ovat paljon yleisempiä tapauksia.”

Dominikaaninen pappi ja manaaja Fr. Francois Dermine esittäytyi lyhyesti verkkoseminaarin aikana, korostaen eristämistä ja tuen puutetta, jota manaajapappi voi tuntea hiippakunnassaan.

Vähän aikaa sen jälkeen, kun piispa on nimittänyt manaajan hiippakuntaansa, pappi jääkin yksin ja ilman tukea, hän sanoi, ja korosti, että manaaja tarvitsee kirkkohierarkian huomion ja välittämisen.

Vaikka tutkijat kertoivatkin, että jotkut hiippakunnat ja yksittäiset manaajat ilmoittivat paholaisen sorron, kiusaamisen ja riivaamistapauksien olleen harvinaisia, Dermine sanoi että hänen kokemuksensa mukaan ”tapauksia ei ole niukasti, vaan niitä on hyvin lukuisia”.

Dermine, joka on ollut manaajana Italiassa yli 25 vuoden ajan, selitti, että tapaukset jotka hän on kohdannut, niistä demoninen riivaus on vähiten yleistä, kun taas kiusaaminen, alistaminen tai paholaisen hyökkäykset ovat paljon yleisempiä tapauksia.

Dermine pisti merkille myös sen, kuinka tärkeää on että manaajalla on ”todellinen usko”. Piispalta saamat opetukset eivät riitä, hän totesi.

Sacerdos -instituutti pitää joka vuosi kurssin manaamisesta sekä vapautusrukouksista papeille ja heille, jotka auttavat pappeja. 15. kerta, jonka odotettiin pidettävän tässä kuussa, peruttiin COVID-19:n takia.

Juttu julkaistu CNA:ssa 31.10.2020

LINDA K.

LÄHDE: Catholic News Agency

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *