Hunter Biden kohtaa uusia kysymyksiä, liittyen harjoittamiinsa liiketoimiin toisessakin maassa – Kazakstanissa.

Vuosina 2012-2014 – isänsä Joe Bidenin toimiessa Yhdysvaltain varapresidenttinä – Hunter Biden työskenteli välittäjänä Kazakstanilaiselle oligarkille Kenes Rakishevinille, jolla on läheiset siteet maan pitkäaikaiseen, kleptokraattiseen johtajaan Nursultan Nazarbajeviin, The Daily Mail kertoi.

Brittiläinen tabloidi kertoi saaneensa sähköpostia ”korruption vastaisilta kampanjoijilta” Kazakstanista. Sähköpostin mukaan, Hunter otti yhteyttä Rakisheviin ja yritti helpottaa tämän käteisvarantojen sijoittamista ​​New Yorkissa, Washington DC:ssä ja Nevada Mining Companyssa.

Sähköpostit osoittavat, että yhteyksiensä kautta Hunter Biden on onnistuneesti suunnitellut miljoonan dollarin sijoituksen Rakishevilta elokuvantekijä Alexandra Forbes Kerrylle – entisen senaattorin ja aiemman Demokraattisen presidenttiehdokkaan John Kerryn, tyttärelle, raportissa kerrotaan.

Hunter Biden matkusti myös maan pääkaupunkiin Astanaan, liikeneuvotteluja varten.

Rakishevilla oli silti toistuvasti ongelmia länsimaisten liikekumppaneiden löytämiseksi, johtuen rikkauksiensa hämärien alkuperien takia. Arvostettu International Finance Corporation solmi hänen kanssaan suunnitelmallisen sopimuksen ”vastuista”, jotka juontuivat Rakishevin yhteyksistä maan hallitsijoihin.

Keskellä Hunter ja Joe Biden, vasemmassa reunassa Kenes Rakishev

Kuten muissakin maissa, joissa Hunter kävi kauppaa – esimerkiksi Ukrainassa ja Kiinassa-, Joe Biden ei nytkään ollut kovin kaukana takajoukoissa. The Mail julkaisi ´Kazakhstani Initiative on Asset Recovery`lta saamansa valokuvan, jossa Hunter Biden seisoo säteilevän isänsä kanssa, Rakishevin rinnalla.

Hunter Biden ja Rakishev nauttivat myös pitkästä ja seurallisesta, henkilökohtaisesta kirjeenvaihdosta, sähköpostit väitetysti osoittavat.

”Olen lomalla perheeni kanssa Michigan-järvellä. . . yritän viettää paljonkaivattua aikaa vaimoni ja tyttärieni kanssa. Minulla on huomenna avioliittoni 20. vuosipäivä”, Hunter kertoi Rakisheville vuonna 2013.

LINDA K.

LÄHTEET JA LISÄTIETOA: NEW YORK POST,KIAR Kazakhstani Initiative on Asset Recovery

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *