” Olemme kiitollisia Washington Postille, The New York Timesille, Time Magazine -lehdelle ja muille julkaisuille, joiden johtajat ovat osallistuneet meidän kokouksiin ja kunnioittaneet lupauksiaan hienovaraisuudesta lähes 40 vuoden ajan. Meidän olisi ollut mahdotonta kehittää suunnitelmaamme maailmaa varten, jos olisimme altistuneet kirkkaille julkisuuden valoille noina vuosina. Mutta maailma on nyt kehittyneempi ja valmistautunut marssimaan kohti maailmanhallitusta… Älykkään eliitin ja pankkiirien ylikansallinen itsemääräämisoikeus on varmasti parempi kuin viime vuosisatojen ajan harjoitettu kansallinen itsemääräämisoikeus.”
– David Rockefeller Bilderberg kokouksessa vuonna 1991

 

Vuoden 1967 huhtikuussa ilmestyneen Newsweek -julkaisun kannessa koreili David Rockefeller World Trade Centerin toimistossaan, kannessa, joka ennusti tulevaisuutta.

Näin, kun ohitimme juuri syyskuun 11. päivän terrotiteon yhdeksännentoista vuosipäivän, on aika miettiä, kuka tai ketkä olivat hyökkäysten takana ja mitkä olivat syyskuun 11. päivän lopulliset tavoitteet? 9/11-tutkijoiden keskuudesta nousevat edelleen samat tutut nimet tekojen taustalla, kuten entinen Pentagonin valvoja Dov Zakheim, 9/11-komission puheenjohtaja Philip Zelikow, varapresidentti Dick Cheney, puolustusministeri Donald Rumsfeld, presidentti George Bush jr, New Yorkin pormestari Rudy GiulianiLarry SilversteinPaul BremerRichard ArmitageBenjamin Netanjahu, Westfield Amerikan omistaja Frank Lowy jne., mutta yksi nimi, joka esiintyy harvoin syyskuun 11. päivän keskusteluissa on David Rockefeller. Lähempi tarkastelu paljastaa, että Rockefeller pystyi ohjaamaan syyskuun 11. päivän tapahtumia World Trade Center’n rakentamisesta 1960-luvulta aina niiden tuhoutumiseen syyskuun 11. päivänä vuonna 2001. Ja hän halusi tulla nähdyksi suunnitelman taustalla.​

 

 

Pääpiru synonyymi: ilkein, kaiken takana?, pahoista pahin, paholainen, pomo, saatana

Syyskuun 11. päivän yhteydessä, tapahtumien perusteella, kukaan ei sovi tähän määritelmään paremmin kuin David Rockefeller. On ajateltu, että Benjamin ”sota terrorismia vastaan” Netanyahu tai Dov Zakheim olivat syyskuun 11. päivän ydin, terrori-iskujen suunnittelijat, mutta vain David Rockefeller oli mukana World Trade Center -kompleksin suunnittelussa, rakentamisessa, toiminnassa ja sen myynnissä.
Rockefeller toimi tiiviisti World Trade Centerin elinkaaressa 1950-luvun suunnittelusta sen tuhoutumiseen vuonna 2001.

David ja Nelson Rockefeller olivat avainasemassa World Trade Center -kompleksin rakentamisessa:

Vaikka ajatusta World Trade Centeristä ehdotettiin ensimmäisen kerran vuonna 1946, juuri toisen maailmansodan jälkeen, se pysyi lähes 15 vuoden ajan ideana. Kun käsite nousi uudelleen esiin 1950-luvun lopulla, se alkoi liikkua pysäyttämättömillä voimilla, joita etupäässä ajoi kaksi miestä: veljekset yhdestä maailman voimakkaimmista perhedynastioista.

Kansainväliset kapitalistit

Enemmän kuin ketkään muut aikanaan, David ja Nelson Rockefeller ilmensivät käytännöllistä kapitalistisen ajattelun ja visionääristen kansainvälistymisnäkymien voimakasta sekoitusta, joka tuki uutta maailmanjärjestystä, jonka ”Yhdysvallat” oli kehittänyt maailmansotien jälkeen. Enemmän kuin kukaan muu, he ottivat itselleen vastuun varmistaa New Yorkin rooli tuossa kasvavan kaupallisen imperiumin ytimessä. Ei pelkästään ajamalla New Yorkia kapitalismin kehdoksi, vaan myös maailmanhallinnon ytimeksi. Vuonna 1952 valmistui Rockefellerin maille myös
Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) päämaja. Kansainvälinen järjestö, jonka eteen perhe oli puuhastellut jo vuosia, aina League of Nations’sta saakka.

Lähde: The Rockefeller Foundation and the Transition from the League of Nations to the UN (1939–1946)

Kansainvälisen liiketoiminnan symboli

”David halusi rakentaa taloudellisen kehityksen yksikön”, yksi avustaja myöhemmin muistutti, ”joka olisi myös kansainvälisen liiketoiminnan symboli.” ”Emme halua kilpailla nykyisten toimistotilojen kanssa”, pankkiiri itse julisti puolustamalla erikoistuneen, kauppaan liittyvän kompleksin ajatusta. ”Haluamme tarjota jonkin verran uutta käyttöä. World Trade Center näyttää ja tuntuu loogiselta; se on lähellä pankkeja, jotka palvelevat suurinta osaa Yhdysvaltojen ulkomaankaupasta.”

David Rockefellerin ajatuksia WTC-torneista: (Video linkissä)

Jotain WTC-historiaa, jota et ehkä tiedä

Vaikka ulospäin kaksoistornit olivat näyttäytyneet kruununjalokivinä Manhattanin kaulassa, kirjoittaja George Trinkaus toteaa, että tornit olivat periaatteessa tuhoon tuomittuja alusta alkaen:

”Vuosikymmeniä kestäneen titanicmaisen suunnittelun lopputulos World Trade Center paljastui pian valmistumisensa jälkeen insinöörityön epäonnistumiseksi ja tekniikaltaan häpeäksi. Valetusta alumiinista valmistettu julkisivu oli liitetty suoraan teräksiseen päällysrakenteeseen. Tämä aiheutti paristomaisen sähkövirtauksen kahden metallin välillä, mikä johti ns. galvaaniseen korroosioon. Ala-Manhattanin meri-ilmastosta vahvistusta saanut kemiallinen reaktio olisi ollut ennustettavissa oppikirjoista, mikä aiheutti suunnittelijoille ja rakennuttajille häpeää.

Karmaisevan näköinen julkisivu, joka heikkeni päivä päivältä, oli vaarassa kuoriutua ja pudota kadulle, mitä lopulta tapahtui 9/11-terroriteossa. Toinen sisäänrakennettu peruuttamaton ongelma oli, että WTC-rakennukset olivat täynnä asbestia, joka koitui myöhemmin rakennusten sortumisesta selvinneiden pelastustyöntekijöiden ja läheisyydessä asuneiden kohtaloksi, syöpinä.

WTC tornien arkkitehti Minoru Yamasaki onkin kompastellut katastrofista toiseen. Yamasaki suunnitteli aikaisemmin vuonna 1951 Pruitt–Igoen kerrostalolähiön yhdessä arkkitehti George Hellmuthin kanssa. Sitä pidetään yhtenä maailman kaikkein epäonnistuneimmista suurisuuntaisista kaupunkisuunnitteluprojekteista. Aiheesta enemmän –
täällä.

Kaksoistornit olivat muinaisjäänteitä, jotka odottivat korvaavaa uusiutumista. Koko WTC-kompleksista, mukaan lukien rakennus 7, oli tullut ennenaikaisesti korvattavia. Muistetaan kuitenkin, että WTC oli maksanut itsensä ja se oli hyötynyt sijoittajista ja useista vuokranantajista, niin julkisista kuin yksityisistä, yhä uudelleen elin-ikänsä aikana. Muistaa sopii myös jatkuva New Yorkin tyytymättömien kehittäjien painostus hävittää kaikki näkyvillä oleva; tekosyy, että voi rakentaa uusia hohtavia toimistorakennuksia ja ylellisiä asuntoja uudelle kukoistavalle juppiluokalle.

 

WTC-purku oli suunniteltu jo 80-luvulla

Kaksoistornien purkua suunniteltiin yksityiskohtaisesti 1980-luvulla. Suunnittelijat laativat arvion täydellisestä purkamisesta ja uudelleenrakennuksesta, ja arkkitehdit sitoutuivat tekemään luonnoksia.

Tällaisten jättimäisten teräsrakenteiden ja niiden paksujen betonilattioiden purkaminen, jos se suoritetaan laillisesti New York Cityn sääntöjen mukaisesti, olisi ollut äärimmäisen raskas ja kallis tehtävä, jonka arvioitiin tuolloin maksavan 5,6 miljardia dollaria. (Tähän sisältyi hidas ja työläs tehtävä leikata oksiasetyleenipolttimilla korkea-asenteiset karkaistut teräsosat.)

Vuonna 1989 WTC-purkutyöhön nimitetyille arkkitehdeille kerrottiin, että koko projekti oli peruutettu ja että heidän WTC:n toimistonsa suljetaan. Erään lähteen mukaan joku kertoi arkkitehdeille, että ”Kymmenen-kahdentoista vuoden kuluttua he räjäyttävät sen ja aloittavat alusta.”

Silverstein ja Lowy ottavat haltuunsa WTC-tornit

New Yorkin ja New Jerseyn satamaviranomaiset vuokrasivat WTC:t Larry Silversteinin ja Lowyn omistamalle Westfieldille 24. heinäkuuta 2001:

”New Yorkin kuvernööri George E. Pataki ja New Jerseyn istuva Kuvernööri Donald T. DiFrancesco onnittelivat tänään New Yorkin ja New Jerseyn satamaviranomaisia päätöksestä yksityistää World Trade Centerin, joka on ollut New Yorkin tunnetuin maamerkki.

Silverstein Properties, Inc. ja Westfield America, Inc. vuokraavat kaksoistornit ja kompleksin muut osat noin 3,2 miljardin dollarin arvosta – kaupungin kaikkien aikojen rikkain kiinteistösopimus ja yksi historian suurimmista yksityistämisaloitteista.

”Ensimmäisistä virkapäivistäni lähtien olen pyrkinyt voimakkaasti yksityistämään WTC:n hallinnon ja toiminnan, koska uskon, että hallitus toimii parhaimmillaan keskittyessään ydintehtäväänsä. Tänään, kun teemme historiaa, voimme sanoa: Tehtävä on suoritettu ”, kuvernööri Pataki sanoi. ”Tarkentamalla viraston keskittymistä lentoasemiin, merisatamiin, siltoihin ja tunneleihin satamavirasto voi parantaa palveluita kaikille asiakkailleen ja tulla vahvemmaksi taloudelliseksi moottoriksi koko alueelle, auttaen yksityistä sektoria luomaan hyviä työpaikkoja ja mahdollisuuksia kansalaisillemme. ”

Satamaviranomaisen puheenjohtaja Lewis M. Eisenberg sanoi: ”Yksikään yksityinen rakennuttaja ei olisi rakentanut World Trade Centeriä, kun sitä ehdotettiin melkein neljäkymmentä vuotta sitten. Se oli yksinkertaisesti liian laaja ja riskialtis sitoumus, ja jopa satamavirasto – kaikkien resurssiensa kanssa – kohtasi suurta vastustusta. Mutta virasto jatkoi sinnikkäästi ja rakensi ensiluokkaisen kompleksin, joka onnistui elvyttämään Manhattanin keskustan kiinteistömarkkinat.

Tyypillisesti yksityistäminen tarkoittaa kannattavan julkisen omaisuuden kaappaamista ja sen myyntiä eliitille sentillä euroa vastaan. World Trade Centerin tapauksessa satamaviranomainen (julkinen organisaatio) siirsi valtavan vastuun juutalaiselle yrittäjäkaksikolle. Tämän olisi pitänyt nostaa välittömästi kulmakarvoja, koska on ennenkuulumatonta, että juutalainen oligarkki toimisi yleisen edun nimissä. He toimivat usein omien etujensa tai juutalaisten yhteisön edun mukaisesti, mutta eivät koskaan yleisen edun mukaan.

WTC:n kohdalla näimme kuinka juutalainen oligarkki Silverstein otti kaksoistornit haltuunsa saadakseen toisen juutalaisen oligarkin (Rockefeller) irti koukusta. Ponnisteluistaan Silverstein palkittiin 4,55 miljardin dollarin voitolla alkuperäisestä 15 miljoonan dollarin investoinnistaan. Silverstein on joutunut käsittelemään tutkivien journalistien ja netin yksittäisten tutkijoiden valvontaa, kun taas Rockefeller on pysynyt suurelta osin tutkan alla. Tämä järjestely paljastaa myös todellisen voiman 9/11-toiminnan takana. Vaikka Silversteinilla oli lupa hyötyä syyskuun 11. päivän tapahtumista, oli hänen suojattava Rockefeller ja tämän suuremmat globaalit suunnitelmat ihmiskunnan varalle.​

Larry Silverstein – Uusi WTC7, suunnitelma vuodelta 2000

Rockefeller kätyri Dick Cheney suoritti 9/11-operaation ja tapauksen peittelyn.

Tässä miehet syyskuun 11. päivän hyökkäysten takana: David Rockefeller ja Dick Cheney:

Muutama viikko sen jälkeen, kun World Trade Center oli tuhoutunut, Silverstein ja Westfield America, Mossadin operatiiviset yksiköt yhdessä Rockefellerin entisen järjestöjohtajan varapresidentti Dick Cheneyn kanssa, olivat vastuussa World Trade Centerin rakennusten tuhoutumisesta. Kaikki kansallisesti suljetut turvatoimet näyttävät Cheneyn ohjanneen toimintaa presidentin hätäoperaatiokeskuksesta (alias The Bunker).

911 Komission Norman Minetan todistus:

Geopoliittisella maailmannäyttämöllä ei ole enää ketään niin inhottavaa, korruptoitunutta ja suorastaan pahaa hahmoa kuin Henry Kissinger. Tämä pitkäaikainen Rockefeller-perheen käsikassara Kissinger joutui eroamaan syyskuun 11. päivän komissiosta eturistiriitojensa vuoksi, koska hänen konsulttiyrityksensä edusti mm. Osama Bin Ladenia.
Mutta selvästi Rockefeller-kätyri Kissinger oli mies, jonka Rockefeller halusi johtamaan syyskuun 11. päivän peiteoperaatiota. Vaikka Kissingerin johtamalla syyskuun 11. päivän komissiolla olisi ollut vielä vähemmän uskottavuutta kuin Warrenin komissiolla oli Kennedyltä potkut saaneen Allen Dullesin ollessa johdossa.

Valvontayhteiskunta ja ihmiskunnan harvennus: syyskuun 11. päivän hyökkäysten perimmäinen tavoite. Lähtölaukaus teknokraattien hallitsemaan uuteen maailmanjärjestykseen.

WTC:n ja Pentagonin tuhoa seuranneiden sotien yksi tarkoitus oli luoda ”maahanmuuttokriisi”, joka tulvi Eurooppaan miljoonia ”pakolaisia”. Täysin erilaisten kulttuurien yhteentörmäys kun väistämättä tulisi johtamaan sisällissotiin, kuten Ruotsissa on jo tilanne.

Kenraali Wesley Clark, jonka sekä 911-tutkijat että kansalaisoikeusaktivistit tuntevat, paljasti Bushin hallinnon suunnitelman kaataa seitsemän hallitusta viiden vuoden aikana. Maat olivat  Irak, Syyria, Libanon, Libya, Somalia, Sudan ja Iran:

Kenraali Wesley Clark: Yhdysvallat hyökkää seitsemään maahan viiden vuoden kuluessa:

Clark kysyy tärkeän kysymyksen yllä olevassa videossa: miksi amerikkalaiset joukot taistelevat Lähi-idässä? On paljon spekulaatiota siitä, että taistelemme sotia Suur-Israel -projektin puolesta. Mutta 19 vuotta syyskuun 11. päivän jälkeen emme näe juutalaisia ​​asettumassa näihin maihin. Näemme, että näiden maiden ”pakolaiset” tulvivat Eurooppaan yrittäessään puhdistaa alkuperäiskansalaiset etnisesti. Muslimien arvoja edistetään mediassa ja poliittisesti, ja alkuperäisiä eurooppalaisia kansoja alistetaan hyväksymään heidän lapsiavioliitot ja groomausjengit.Tämä on Kalergi-suunnitelma pähkinänkuoressa: täällä

Kalergi

Loppupeli

David ja Nelson Rockefeller olivat merkittäviä voimia World Trade Center’n rakentumisessa. Kaksoistorneja kutsuttiin usein nimellä ”David ja Nelson”. Kun torneista tuli ottaa vastuu, Rockefeller hylkäsi tornit huomaamattomasti ja panttasi tornit Larry Silversteinille, joka otti heti suuren vakuutuksen torneista.

WTC-tornien tuhoamista käytettiin edistämään lopulta Israelin asialistaa: Lähi-idän sodat (suuren) Israelin puolesta, jotka vapauttivat ”maahanmuuttajien” tulvan Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja muihin länsimaihin. Tämän massiivisen maahanmuuton osatavoitteena on puhdistaa valkoiset ihmiset maasta, mikä sallii juutalaisten hallita mutaisia orjakansoja. Kansojen kulttuurieroista syntyvästä vastakkainasettelusta syntyvät sisällissodat vähentävät populaatioita, ja kaaoksen hallintaan täytyy saada yhä voimakkaampia valvonta- ja hallintatyökaluja.

Homma on edennytkin ihan hyvällä vauhdilla, ja nyt psykologisen koronavirusoperaation aikakaudella jopa pikakelauksella aina kansalaisiin käytettävään biovalvontaan saakka.

Informaatiovaikuttamiseen varautuminen ja vastaaminen Suomen ja Ruotsin yhteisharjoituksen teemana

https://www.stratcomcoe.org/joint-exercise-between-finland-and-sweden-focus-preparing-and-responding-information-influence

The United Nations Economic Commission for Europe (UNECE) strategisen kommunikaation projekti käynnissä 2019-2021. 

Lue myös aiheeseen liittyen

1) Filantropian ehdoilla: Maailman Pankki, YK, WHO ja kansallisvaltiot pakkosterilisoimassa köyhät

2) Lääketiede Ja Eugeniikka – ”Reilu” Vuosisata Käsikädessä

One thought on “Pääpiru 9/11 taustalla”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *