Nordea ja Danske Bank ovat lähettäneet kesän ja kuluvan syksyn aikana asiakkailleen pyyntöjä saada voimassaolevasta henkilöllisyystodistuksesta kopioita. Kirje sisälsi myös palautuskuoren. Tällaiseen toimintaan emme ole Suomessa tottuneet, mistä on kysymys?

Kauppalehden kyselyyn vastasi sähköpostitse Nordean Suomen henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Jani Eloranta.

Miksi Nordea pyytää kopiota henkilöllisyystodistuksesta?
”Meillä kuten muillakin suomalaispankeilla on lakiin perustuva velvollisuus tuntea asiakkaamme. Pankkien on noudatettava asiakkaan tuntemista koskevia toimia koko asiakassuhteen ajan ja pidettävä asiakkaan tuntemistiedot ajantasaisina. Tämän vuoksi tarkistamme säännöllisesti asiakkailtamme henkilöllisyyteen ja pankkiasiointiin liittyviä tietoja.

Nordealta poikkeuksellisen tyly viesti osalle asiakkaita.

”Mikäli emme saa tarvittavia tietoja Tiistaihin 8.9 mennessä, estämme tiliesi ja maksuvälineidesi käytön”.

Onko laillista pyytää postitse henkilötietoja? Nimittäin tämä on ennenkuulumaton käytäntö. Jostain syystä tietoa ei tämän enempää jaeta, ainoastaan sähköisten pankkipalveluiden katkoista varoiteltiin ennen viime viikon vaihdetta. ”Viikonloppuna laajoja käyttökatkoja, jotka johtuvat huoltotöistä ja tietojärjestelmien muutoksista.”

On hyvä aika muistaa millaisista uudistuksista on uutisoitu vuosia aiemmin. HS: Poliisi, verottaja ja Kela saavat pian helpon pääsyn kansalaisten tilitietoihin.

”Tilitietojen tutkimista helpottava järjestelmä on tarkoitus saada käyttöön vuoden 2020 syksyllä.
Järjestelmä liittyy EU:n viidennen rahanpesudirektiiviin täytäntöönpanoon. Komissio on toivonut, että siihen liittyen viranomaiset saisivat käyttöönsä ohjelmistoja, joilla tilien tutkiminen kävisi helposti.”

Onko tässä kyseessä tietosuojan ja yksityisyyden rikkominen, tulisiko asiakkailta anoa lupa tällaisen järjestelmäuudistuksen käyttöönottoon? Tämä palvelu on ollut tarkoitus
Ajoittaa juuri syksyyn 2020.

Lähde: 5.9.2020 UusiSuomi
Lähde: 6.9.2020 HS
Lähde: HS 7.10.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *